Meneillään oleva museopedagogiikan kurssi paukutta meille typerille talluikoille konstruktiivisen oppimisen iloja. Kuitenkin meidät aikuisopiskelijat laitetaan lukemaan ylimitoitettu kasa kirjoja. Oppija raukka saa kaataa aivoihin liian ison määrän tieto ja sitten rukoilla, että muistaa siitä jotain, kun aika esseen kirjoittamiselle koittaa. Esseen, jolle ei vielä ole annettu aihetta.
Toki tenttikirjojen kanssa voi harjoittaa kaikenlaisia oppimismalleja. Kirjan kokee heti läheisemmäksi, kun sitä on käyttänyt tyynynään. Ja kosketusta tietoon saa takuuvarmasti, kun mäjäyttää kirjalla päähänsä. Itse harrastan oppimisen apuna syömistä. Eilen katosi jäljettömiin rasiallinen pakastemansikoita.
Onneksi opiskelija saa myös tyhjentää aivojaan. Minä tein sen katselemalla kaksi leffaa. Kaikille historian ja romantiikannälkäisille. Suositten elokuvaa The young Victoria, joka kertoo nimensä mukaan kuningatar Victorian nuoruudesta. Raina sopii sellaisille jotka pitävät onnellisista lopuista. Ja sellaisille, jotka haluavat tietää elokuvan juonen etukäteen. (Historiaan pohjautuvissa tarinoissa on vähän vaikea olla yllätyksellinen.)
Meinasin laittaa tänän elokuvan trailerin. SE oli kuitenkin kamalan siirappinen. Eli en laita.
Toisena elokuvana illan ohjelmistossa oli New York, I love you. Tätä elokuvaa on mielestäni mainostettu romanttisena komediana. Se ei ole sitä, vaikka siinä on sekä romantiikkaa että komediaa. Loppujen lopuksi elokuva on hyvin teatterimainen - täynnä hetkiä ihmisten elämästä. Taiteellinen jopa. Tästä voi laittaa trailerinkin. Nauroin jopa kerran, kun sitä katsoin.
